Tutkimus: vauvat ymmärtävät koirien tunneviestejä

Bringham Young Universityn tutkimuksessa vuodelta 2009 tutkittiin, miten 6 kuukauden ikäiset ja sitä vanhemmat vauvat käyttäytyivät, kun heidän annettiin katsoa kuvaparia, jossa oli vihainen ja ystävällinen koira. Kun heille soitettiin samalla joko vihaisen tai iloisen koiran haukuntaa (kuuntele vihaista tai ystävällistä haukuntaa), vauvat katsoivat pitempään koiraa, jonka tunnetila sopi yhteen haukunnan kanssa.

Vauvat näyttivät nauttivan tutkimuksesta. Kullekin vauvalle tehtiin vain yksi koe, jotta he eivät tottuisi asetelmaan. Haukunta oli satunnaistettu, eli osa vauvoista kuuli vihaisen ja osa iloisen haukunnan kuvien yhteydessä.

Aiemmin samassa laboratoriossa oli huomattu, että vauvat tunnistavat Beethovenin musiikissa tunnevaihteluita.

Tutkijat päättelivät, että äänien tunnesävy on yksi ensimmäisiä asioita, joita vauvat sosiaalisesta ympäristöstään ymmärtävät ja nappaavat. Vauvat siis oppivat lukemaan puheen tunneviestejä jo paljon ennen kuin he oppivat ymmärtämään sanoja, tutkijat päättelivät.

Kuva BYU:n sivulta

Tästä pääset lukemaan yliopiston oman tiedotteen: Lähde

Samassa yliopistossa on vastikään tehty tutkimus, jonka mukaan vauvojen oppimiskykyä lisää myönteinen puhe. Kun vanhempi jutteli iloisesti tai neutraalisti vauvan kanssa, hän muisti herkemmin sen jälkeen nähtyjä geometrisia kuvia verrattuna siihen, että vanhempi olisi puhunut hänelle vihaisella äänellä. Tästä uutisoi mm. Helsingin Sanomat.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s